tiistai 29. toukokuuta 2018

Satumaan kuulumiset

Satumaassa on ollut kiireistä näin kevään korvalla, sen verran moneen tapahtumaan olemme osallistuneet.

Kuvauspäivä


Meille tulee jatkuvasti uusia asuja sekä rekvisiittaa joko kierrätyskaupan lajittelusta tai suoraan asiakkailta. Olemme viime aikoina saaneet valikoimiimme mm. Super Marion, Luigin, mehiläisen, hoitajan ja sulttaanin asut sekä paljon, paljon muuta. Asut livahtavat sujuvasti rekkiin ennen kuin niitä ehtii kuvaamaan, mutta järjestämme silloin tällöin kuvauspäiviä päivittääksemme katalogiamme.

Tällä kertaa saimme apua Könkkölän pojilta. Iso kiitos Davelle, Rikulle ja Villelle ja totta kai vielä Sovatekin mediapuolen tiimille! Kuvausten aiheena oli tällä kertaa suositut elokuvahahmot. Dave kehitteli itselleen extrana vielä pari asukokonaisuutta. Hän onkin luontainen lahjakkuus tässä hommassa! Tässä hieman kuvauspäivän satoa.



      
     
     

 Facebook-sivuiltamme löydät lisää asukuvia.

Kevätrieha


Sovatekilla järjestettiin lauantaina 14.4. kevätrieha, jossa oli livemusiikkia, huisin taitavia pyörätemppuja, kahvitarjoilut ynnä muuta kivaa koko perheelle. Satumaa oli tapahtumassa mukana myös.

    



Vappu


Vappu on Satumaassa kiireistä aikaa, samoin kuin halloween, pääsiäinen ja muut pukujuhlat. Mallinukkemme saivat päällensä värikkäät pelleasut ja innostuimme itsekin pukemaan päällemme jotain värikästä. 80-lukuhan oli yhtä värien loistetta, eikös? Kukkahattutätikään ei harmaisiin pukeudu!
 
 
   
 
 

Ompeluhommat

Satumaassa riittäisi ompeluhommia vaikka joka päiväksi. Puvut esimerkiksi tarvitsevat ajoittain korjausompelua ja sitä työtä onkin päässyt kertymään jonoksi asti. Silloin tällöin myös huomaamme, että vaikka sitä luulisi  meillä olevan kaikkea, ei sitä oikeasti ole. Ainakaan tarpeeksi. Nimittäin 20-luku on tänä keväänä ollut suosiossa! Tällaisia asukokonaisuuksia meiltä lähtee paljon 20-luvun juhliin.




Vaihtoehto höyhenpuuhkalle on turkisstoola, mutta nepä meinasivat päästä loppumaan. Valmistimme pika pikaa muutaman stoolan eri väreissä.
Kaiken tämän lisäksi Suvilla on ollut projekti käynnissä taustalla. Hän valmistaa Hellblade pelin Senua-hahmon asua. Asu on vielä vaiheessa, eikä keskeneräistä työtä yleensä näytetä hulluille eikä herroille, mutta poikkeus sallittakoon. Tässä pari kuvaa työvaiheista.


       




Satumaalaiset toivottavat aurinkoista kesää! 



keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Satumaa


 
 
"Oi jospa kerran sinne Satumaahan käydä vois..."



 
On aika kurkistaa näyttämön verhojen taakse ja lähteä seikkailulle Satumaahan. Tervetuloa!
 
Satumaa on lyhyesti sanottuna pukuvuokraamo ja yksi Sovatek-säätiön yksiköistä. Toimimme täällä Kierrätyskaupan yhteydessä Sorastajantiellä Jyväskylässä. Enemmän Sovatekista voit käydä lukemassa täältä.
 
 
Keskitytään me nyt Satumaahan. Satumaasta saa siis vuokrattua pukuja. Kaikenlaisia pukuja. Naamiaisasuja, juhlapukuja, peikkoja, pellejä, sirkusta! Valikoimassamme on yli kolme tuhatta asukokonaisuutta ja niitä yhdistelemällä lukema on moninkertainen. Meiltä löytyy siis kaikkea ja sitä mitä ei löydy  – ­me tehdään se!


 
 


  


 Lisää asuja löydät täältä.
 
Tässä blogissa keskitytään Satumaan arkeen. Voiko Satumaassa ollakaan sellaista, eikös siellä jokainen päivä ole yhtä juhlaa? – No, melkein.. mutta on meillä myös arkisia asioita hoidettavana; pukujen kunnossapitoa, rekkien järjestelyä, tilausten käsittelyä ja tietty ihania asiakaskohtaamisia. Huollamme ja silloin tällöin myös valmistamme pukuja, joten saatattepa päästä myös seuraamaan uusien asujen syntyä. Valmistamme asumme muuten kokonaan kierrätysmateriaaleista. Tässä pari hiljattain valmistamaamme asua.
 
 
  
Meiltä on mm. toivottu Prinsessa Leiaa, 60-luvun Robinia ja Stichin korvia.
 
Tiesittekö, että satumaassa on satumaisen taitavia ihmisiä? Tällä hetkellä meillä on ihana Suvi, joka osaa muuntautua prinsessasta hurjaksi vampyyriksi ja kaikkea siltä väliltä – ihan tosi, katsokaa vaikka.



Kuvaaja: Eveliina Harjuhahto
Malli: Suvi Tikander
 
Kuvaaja: Antti Viitakangas
Malli: Suvi Tikander
 

Suvin Facebook-profiili kannattaa käydä myös tsekkaamassa, sillä se on U-P-E-A.

Satumaassa tehdään silloin tällöin myös uusiotuotteita myyntiin. Olemme valmistaneet mm. kestokasseja, pannulappuja ja pipoja. Näiden ideoinnista on vastuussa tämän blogin kirjoittaja, eli Mirka.


Valmistan myös asuja.

 

Lisäksi saatat nähdä Satumaassa myös Iiriksen, joka pystyy kutomaan sukat kahvitauolla. Iloinen Paula osaa kanavoida energioita (spooky!) ja loistavaakin loistavampi on asiakaspalvelijamme Katri. Kaikilla meillä on omat vahvuutemme, olemme kaikki erityisiä omalla tavallamme. Satumaisia, voisi sanoa.
 


Lähde sinäkin seikkailulle Satumaahan!